Tietoja minusta

Oma kuva
Taikurin Vaimon Blogi Olen illusionisti Johanna Sorva. Kahden pienen lapsen äiti sekä Taikuri Aaro Sorvan vaimo. Olemme tällainen taiteilijaperhe suomen Turusta :D. Työhömme kuuluu hieman kaikkea maan ja taivaan väliltä. Näkyvin osa työstämme on kuitenkin itse esiintyminen. Esiinnymme erilaisissa yritystilaisuuksissa, yksityisissä tilaisuuksissa, sekä erilaisilla messuilla. Koska taikurin työ on aina yhtä kiinnostavaa ja mystistä haluan tuoda tietoon myös tämän työn arjen. Kaiken taikuuden takana on kovaa harjoittelua, paperitöitä, pitkiä keikkamatkoja ja yrittäjän arjen sovittelemista perheen arjen pyörittämiseen. Kuin myös monet muutkin ammatit, myös tämäkin työ on kutsumustyötä. Mielestäni kaiken kovan työn kruunaa ihmisten viihdyttäminen.

lauantai 25. lokakuuta 2014

Uusia nettisivuja

Hei, minulla on nykyään uudet sivut, jonne blogi on siirretty. Uudet Illusionisti -sivut löytyvät osoitteesta illusionisti.fi
Lisäksi Aaro on tehnyt ohjelmatoimisto -sivut. Ne löytyvät osoitteesta http://ohjelmatoimisto.wordpress.com

tiistai 4. helmikuuta 2014

Viikko 5

Koko viikko oli työntäyteinen mm. keikat Helsingissä ja Naantalissa, sekä kuvaukset Salossa.


Viikko alkaa aina viikkopalaverilla, jossa käymme läpi tulevan viikon keikat ja muut työt. Mieheni aloittaa päivänsä usein lukemalla sähköpostinsa ja vastaamalla tarjouskyselyihin. Aamupäivisin hoidamme myös juoksevat asiat (mm. pankki, posti ja tarvittavat hankinnat). Esikoisemme menee aamusta päiväkotiin, mutta nuorin yksivuotiaamme saa olla vielä meidän kanssamme kotona, joten hoidan omat työni usein poikamme päiväunien aikana tai iltaisin. Keikat ovat useimmiten arki-iltaisin ja viikonloppuisin, mutta aina silloin tällöin myös arkipäivisinkin. Välillä palkkaamme kuitenkin lastenhoitajan, että saamme perehtyä töihimme paremmin. Muulloin teen omat työni lapsemme ehdoilla.


Tässä linkki viime viikkoiseen iltalehden ja taikuri Aaro Sorvan yhteistyönä tehtyyn temppukouluvideoon. Kuvaajana toimi Antero Lynne ja avustajana Joonas.


Taikuri Aaro Sorva IL-TV noppatemppu





 Promokuva otettu Turun Seikkalupuiston Timanttiteatterissa, jossa meillä oli viime vuonna 2013 Suuret illuusiot Show.



Kuvaaja Antero Lynne

 

 

maanantai 27. tammikuuta 2014

                                   Tässä vielä lisäsäkuva kyseisestä klassisesta illuusionumerosta.
                                   Kuvaaja: Antero Lynne


Vuoden ensimmäiset illuusiokeikat

 Tällä viikolla Olimme mm. yhden yrityksen tupaantuliaisissa, sekä Turussa Häämessuilla esiintymässä. Häämessuilla pääsimme esittämään kaksi isoa näyttämöilluusiota.
Tässä linkki toiseen temppuun jonka teimme myös Häämessuilla